27.3.2012

Vaasan hovioikeuden päätös 24.3.2011

B valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden ratkaisu sovinnon vahvistamisesta kumotaan. Perusteinaan B esitti, että käräjäoikeuden vahvistama sovinto ei vastannut hänen tahtoaan. B oli saanut käräjäoikeuden istunnon aikana sairauskohtauksen eikä ollut heikon terveydentilansa vuoksi ymmärtänyt sovintoa. Asianajajat olivat tehneet sovinnon B:tä kuulematta.

A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Sopimus oli syntynyt perusteellisten neuvottelujen jälkeen. B:tä oli avustanut kokenut asianajaja. B:n terveydentila ei ollut rajoittanut hänen tahdonmuodostuskykyään.

Hovioikeudessa toimitettiin pääkäsittely siltä osin kuin oli kysymys siitä, sitooko tehty sovintosopimus ja sen mukainen käräjäoikeuden ratkaisu sovinnon vahvistamisesta B:tä.

Hovioikeus lausui, että asiassa oli kysymys siitä, oliko A:n ja B:n tekemä sovintosopimus pätevä ja siten osapuolia sitova, ja oliko käräjäoikeus voinut vahvistaa osapuolten tekemän sovinnon. Perusteluinaan hovioikeus lausui seuraavaa:

Oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan sovinto vahvistetaan asianosaisten pyynnöstä. Sovintoa ei saa vahvistaa, jos se on lain vastainen tai selvästi kohtuuton taikka jos se loukkaa sivullisen oikeutta.

Oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 5 §:n mukaan tuomioistuimen ratkaisuun sovinnon vahvistamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta noudattaen, mitä muutoksen hakemisesta asianomaisen tuomioistuimen tuomioon säädetään. Mainitun säännöksen esitöiden (LaVM 4/2005 vp s. 8) mukaan muutoksenhakuoikeus liittyi nimenomaan sovinnon vahvistamiseen ja sen edellytyksiin. Muutoksenhakuperusteena saattoi siten olla esimerkiksi sopimuksen pätemättömyys. Lisäksi muutosta voitaisiin hakea samoin edellytyksin kuin asianosaisella oli oikeus peruuttaa kanteen myöntäminen (HE 114/2004 vp s. 55 - 57). Ratkaisun KKO 1999:6 mukaan peruuttaminen edellytti hyväksyttävää syytä, jollaisena voitiin pitää olosuhteiden muutosta, uutta seikkaa tai erehdystä.

Esitöissä oli lisäksi katsottu, että sovintoon annetun suostumuksen tulisi olla peruutettavissa myös, jos osapuoli ei ole voinut riittävästi harkita asiaa ennen sovinnon vahvistamista ja on muutoksenhakuajan kuluessa tullut hyväksyttävillä perusteilla toiseen tulokseen sovintotarjouksen suhteen. Tässä yhteydessä esitöissä oli viitattu riita-asioiden sovittelua koskevaan Euroopan neuvoston suositukseen (2002) 10, jossa osapuolille esitettiin mahdollisuutta harkita sovintoa vielä lyhyehkön hetken sen jälkeen, kun he olivat siihen sitoutuneet. Lisäksi esitöissä oli viitattu kuluttajakaupan eräisiin osa-alueisiin liittyvään kuluttajan oikeuteen peruuttaa kauppa syytä ilmoittamatta määräajassa (HE 114/2004 vp s. 56 - 57).

Myös oikeudenkäynnin vireillä ollessa tehdyn ja tuomioistuimen vahvistaman sopimuksen pätevyyttä oli arvioitava yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden ja säännösten nojalla. Vahvana lähtökohtana oli sopimusten sitovuuden periaate. Osapuolilla oli oltava oikeus luottaa myös oikeudenkäynnin vireillä ollessa tehtyjen sopimusten sitovuuteen. Hovioikeus katsoi, että mainittu Euroopan neuvoston suositukseen perustuva esitöiden lausuma ja viittaus kuluttajan oikeuteen peruuttaa sopimus eivät voineet merkitä muutosta siihen, kuinka tehdyn sopimuksen sitovuutta oli yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden ja säännösten mukaan arvioitava.

Sopimuksen pysyvyyttä oli arvioitu samansuuntaisesti edellä esitetyn kanssa myös Ruotsissa, jonka oikeus oli ollut lähtökohtana OK 20 luvun 5 §:ää säädettäessä. Hovioikeus viittasi tältä osin Ruotsin hovioikeuskäytäntöön.

Hovioikeus totesi B:n olleen henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeudessa. Asianosaiset olivat riidattomasti neuvotelleet asian sovinnollisesta ratkaisemisesta ensin tahoillaan, mitä oli seurannut sovintoehdotusten esittäminen. B oli tosin väittänyt, ettei hän ollut tuolloin keskustellut asianajajansa kanssa. B:tä oli neuvotteluissa avustanut asianajaja, jonka velvollisuutena oli ollut ajaa yksinomaan päämiehensä etuja ja arvioida myös sitä, oliko asian sovinnollinen ratkaiseminen päämiehen edun mukaista. Asianajajan tuli hyvän asianajotavan mukaisesti varmistua siitä, että hänellä oli päämiehensä toimiohje asian sovinnolliseen ratkaisemiseen. Näissä olosuhteissa A oli arvioinut B:n ja hänen asianajajansa antamia tahdonilmaisuja.

Koska B oli ollut henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeudessa ja myös neuvotellut asianajajansa kanssa ennen sovinnon syntymistä, A:lla oli ollut oikeus luottaa siihen, että tahdonilmaisut olivat vastanneet B:n tahtoa. Asiassa ei ollut näytetty, että B:n avustajan toimivalta olisi ollut hänen kelpoisuuttaan suppeampi siten, että myös A:n olisi tullut tämä ymmärtää. Koska A:n ei olisi pitänytkään tietää mahdollisista toimivallan rajoituksista, sitoi sopimus B:tä, ellei hän ollut oikeustoimikelvoton sopimusta tehtäessä.

Kysymys oli ollut selvästi rajautuneesta auton maalaukseen liittyneestä erimielisyydestä, johon liittyvät rahalliset vaatimukset olivat olleet vähäisiä. B:n kirjallisina todisteina esittämät lääkärinlausunnot ja sairauskertomukset eivät osoittaneet, ettei hän olisi ymmärtänyt tämän kaltaisessa asiassa tehdyn sopimuksen sisältöä ja merkitystä. Myöskään A ei ollut havainnut B:n käytöksessä aiemmasta poikkeavaa. B:n ei siten ollut näytetty olleen oikeustoimikelvoton. Ottaen huomioon asian laatu ja laajuus sekä erityisesti se, että B:tä oli avustanut asianajaja, B:llä oli ollut myös riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia harkita asian sovinnollista ratkaisua. Näin ollen sopimus sitoi B:tä, eikä asiassa ollut ollut esteitä, joiden vuoksi käräjäoikeuden ei olisi tullut vahvistaa tehtyä sovintoa asian lopulliseksi ratkaisuksi.

Hovioikeus hylkäsi valituksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mika Huovila, Pasi Vihla ja Petteri Korhonen.

Perustelut

1. Asiassa on kysymys tuomioistuimen vahvistaman sovinnon sitovuudesta.

2. Ulosottokaaren 2 luvun 12 §:n mukaan sovinto, jonka tuomioistuin on vahvistanut, pannaan täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. Kuten oikeudenkäymiskaaren 20 luvun säätämiseen johtaneen lain esitöissä on todettu, myös vahvistetun sovinnon välitön täytäntöönpanokelpoisuus ilmentää osaltaan sitä, että nämä ratkaisut on tarkoitettu lopullisiksi vielä selvemmin kuin lakia soveltamalla annetut ensimmäisen oikeusasteen tuomiot (HE 114/2004 vp s. 58).

3. Tällä ja muutoin hovioikeuden lausumilla perusteilla Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Juha Häyhä, Soile Poutiainen ja Pekka Koponen. Esittelijä Juha Mäkelä.